30 marraskuuta, 2015

Tulokset kyselystä, minkä "kevyen" kirjan lukisin seuraavaksi

Olin tehnyt blogiini kyselyn oikeastaan vain testatakseni toimintoa, mutta yllättäin siihen tuli myös ääniä, kiitokset niistä. Minulla pyörii hyllyssä useampiakin kirjoja, jotka olisi mukava lukea joskus, mutta aina tulee muuta, vähän erikoisempaa eteen. Lisäksi luen jo muutenkin niin paljon dekkareita, joten pidän niitä vähän kuin välipaloina, enkä erityisemmin "yritä" lukea niitä. Mutta joskus pitää saada jotain kevyempää ja helpompaa seuraavaksi, mutta sitten ongelmaksi tulee valitseminen. Siispä laitoin gallupin kysyäkseni maailmalta.

21 marraskuuta, 2015

Liza Marklund: Halkovaras

Tumma nainen liukui varjona puiden välistä ääneti, henkeään pidättäen, valppaana.
Vedtjuven (1999)
Liza Marklund
suom. Katriina Huttunen
Otava 2010
48 sivua
(Ilmestynyt aikaisemmin Joulutarinoita-kokoelmassa,
Helmi Kustannus 2003)
BC-kirja
GR: 2 tähteä
★½

Toisin kuin koko muu maailma tuntuu olevan, minä en ole erityisemmin kiinnostunut skandidekkareista tai Nordic Noirista, millä nimellä sitä nyt haluaa kutsuakaan. Liza Marklund ilmeisesti on yksi suosituimmista kirjailijoista kansainvälisestikin, mutta oma tutustumiseni genreen rajoittuu Millennium-trilogian ensimmäiseen kirjaan, jonka työllä ja tuskalla sain luettua loppuun.

20 marraskuuta, 2015

William S. Burroughs: Kissa sisälläni

4. toukokuuta, 1985. Pakkaan lyhyttä New Yorkin matkaa varten, olen menossa keskustelemaan kissakirjasta Brionin kanssa. Calico Jane imettää mustaa pentua kadunpuoleisssa huoneessa, jossa kissanpentuja pidetään. Nostan Touristerini. Tuntuu painavalta. Katson sisään ja siellä on Janen muut neljä pentua.
"Pidän huolta pienokaisistani. Ota ne mukaan minne ikinä menetkin."
The Cat Inside (1986)
William S. Burroughs
suom. Elina Koskelin
Sammakko 2005
105 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★½

En ehkä ensimmäisenä olisi ajatellut William S. Burroughsia kissaihmisena. Yhtenä kuuluisimmista beat-sukupolven kirjailijoista hänet tunnetaan hiukan erilaisemmista, kiistanalaisemmista asioista... Mutta kissojen ihailussahan ei ole mitään kiistanalaista, se on täysin normaalia. Mutta ehkä tarkemmin ajateltuna kissojen itsenäisyys ja itsepäisyys juuri sopikin beatnikeille.
Kissa ei tarjoa palveluksia. Se tarjoaa itsensä. Totta kai se haluaa huolenpitoa ja suojaa. Ilmaista rakkautta ei ole olemassakaan. Kuten kaikki viattomat olennot, kissat ovat käytännöllisiä. Jotta voisi ymmärtää muinaisen kysymyksen, se pitää tuoda nykyaikaan. Tapaamiseni Ruskin kanssa ja minun muuttumiseni kissamieheksi esittää uudelleen ensimmäisten kotikissojen ja niiden ihmissuojelijoiden välisen suhteen. (s. 16)

12 marraskuuta, 2015

Bonus lukijoille

Tai oikeastaan kavereilleni ja muille blogiini eksyneille...

Brittiläisen National Book Tokensin järjestämä kirjojen löytämiskilpailu, Caboodle. Hauska niitä on bongata, vaikkei voikaan kilpailuun osallistua.

06 marraskuuta, 2015

Heidi Köngäs: Hertta

En tuhoudu, vaikka yritetään. En lakkaa taistelemasta, koskaan. Porvarit, te ette saa minua.
Hertta (2015)
Heidi Köngäs
Otava, 2015
285 sivua



Kirjastosta
GR: 3/5 tähteä
★★★½


Olin muistaakseni ensimmäinen, joka lisäsi tämän Goodreadsin tietokantaan keväällä nähtyäni uutisen sen julkaisemisesta, sillä aihe kiinnosti minua. Kirjaan tartuin huomattuani sen kirjaston VIP-hyllyssä ja luettuani muutaman ihastuneen blogikirjoituksen. Tätä ennen olen lukenut Hella Wuolijoen vankilapäiväkirjan ja yhden "Leinon vangin" elämäkerran, toisen muistelmat "Berijan tarhoista" omistan, ja lisäksi olen lainannut Olavi Paavolaisen teoksen, mutta sitä en tullut kuitenkaan lukeneeksi.

En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka niinkin monet tärkeät hahmot Suomen historiasta liittyvät toisiinsa ihan henkilökohtaisellakin tasolla, ja, varsinkin Kuusisen ja Paavolaisen kohdalla, heidän ollessaan poliittisesti jossain määrin eri puolilla, toisen vietettyä jatkosodan vuodet turvasäilössä ja toisen tiedotusupseerina. (Paavolaisen aikaisempi ystävätärhän tapettiin hänen sekaannuttuaan Lapuan liikkeeseen ja sen johtoon. Hänestäkin, Minna Craucherista, olen lukenut elämäkerran, ja Waltarin Suuressa illusionissahan hän esiintyy varsin tunnistettavana sivuhahmona.) Wuolijoki nyt oli ristiriitaisuus jo yksinäänkin, menestynyt liikenainen ja kuitenkin kallellaan, ja paljon, Neuvostoliiton puoleen. Sakari Tuomiojan (Hellan tyttärenpoika, jos ei joku sattunut tietämään) kirjoittama elämäkerta hänestä on ollut pitkään lukulistallani, samoin Otto Mannisen Kerttu Nuortevasta kirjottama. Antero Uiton kirjoittaman elämäkerran nimi kertonee puolestaan monen mielipiteen Hertan isästä, "Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen". Tämän "tittelin" hänelle antoi ilmeisesti itse Lenin. Leinon tytär, joka kirjan alussa oli vielä nuori tyttö, tuli sittemmin kuuluisaksi aivan toisissa merkeissä ja miehensä sukunimen ottaneena. Hän on siis Lieko Zachovalová, ainakin vanhemmalle polvelle kovinkin tuttu Prahan keväältä vuonna 1968 ja jopa Viron presidentti Lennart Meri muisti hänen uutisraporttinsa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...